Treenit omista arvoista

Treenamme säännöllisesti yhdessä muiden valmentajien kanssa. Haluamme elää ja tehdä sitä, mitä teemme valmentajina. Treenaamisella tarkoitan sovittua aikaa, jolloin olemme yhdessä dialogissa ja käsittelemme sillä hetkellä tärkeitä asioita. Joskus ainoa työkalumme on dialogi, mutta viimeisimmällä kerralla Vesa toi käyttömme omien arvojen työstämistä auttavan työkalun. (Työkalu: Omien arvojen kirkastaminen. Lähdeviitteenä Lappalainen R., ym. 2004. Arto Pietikäisen kirjassa Joustava mieli.)

Olipa mahtavaa tunne menettää kontrolli omasta tekemisestä ja heittäytyä tulevaan.

Aloitimme tyhjästä a4 paperista. Piti tietoisesti varata otsikolle jokin sopiva tila paperilta. Seuraavaksi sai kirjoittaa yhdeksän eri arvoa paperille niin, että ympärillä on tarpeeksi tilaa seuraavaa vaihetta varten. Kun kaikki yhdeksän on paperilla, annettiin tarpeeksi aikaa pohtia arvojen merkitystä itselle.

Arvoja paperilla olivat:

Parisuhde
Perhe
Ystävät
Harrastukset
Työ
Hengellisyys
Fyysinen hyvinvointi
Itsensä kehittäminen
Huolenpito

Arvojen merkityksien visualisoimiseksi piirrettiin jokaisen arvon ympärille ympyrä. Ympyrän koko vastaa sitä, miten tärkeänä kyseistä arvoa pitää itselleen. Kuvittelemasi isoin ympyrä vastaa numeroasteikolla kymmentä (erittäin tärkeä) ja pienin ympyrä numeroa yksi (ei tärkeä).

Kun päästää irti suorittamisen tunteesta työkalun kanssa, keskittyy vain ihmettelemään ajatuksien tuomia ympyröitä, alkoi mitä ihmeellisin dialogi omassa päässä. Pääsin ihmettelemään omien ympyröideni suuruksia. Minkä arvotan kahden arvon päällekkäin mennessä korkeammalle. Jos vaikka olisi tilanne, jossa parisuhde ja työ tai harrastukset kohtaavat. Pysähtyminen. Pysähtyminen siihen, mitä on omassa arjessa tapahtumassa. Ajattelua siitä, miten asiat näkyvät omassa toiminnassa juuri nyt. Entä onko ympyrät tarpeeksi suuria? Haluaisiko jonkin arvon näkyvän enemmän omassa arjessa? Tai tuntuuko jokin arvo vievän liikaa tilaa? Omia arvoja on vaikea tuosta vain muuttaa, mutta oma sisäinen pohdinta antaa sille ainakin hyvän alun.

Kävimme vielä lopuksi dialogia omista ajatuksista liittyen tehtyyn. Piirroksia ei tietenkään ollut pakko jakaa toisille. Jaoimme jotain sanallisesti. Muutoin ajatukset pidettiin itsellä, suojeluksessa.

Vastaus löytyy kirjoista

Reveillerin Joonas on väittänyt, että vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen löytyy kirjoista. Jos tarvitset ulkopuolista apua johonkin kysymykseen, tartu spontaanisti lähelläsi olevaan kirjaan, avaa kirja satunnaiselta sivulta – ja hämmästy.

Tarvitsin itse apua blogitekstin kirjoittamiseen valmentamisesta. Halusin jäsentää, miten minä määrittelen valmennuksen juuri tällä hetkellä?
Tekstin tulisi sisältää valmentamisen ydinalueita: kuuntelemista, epävarmuutta, dialogia, oman sydämen kuuntelemista ja kompleksisuutta.

Tartuin Terry Pratchettin “Pieniin Jumaliin”:

Kuuntelemisesta

Tässä pojassa oli jotakin hermostuttavaa. Se johtui siitä tavasta, jolla poika katseli puhujaa ikään kuin hän olisi kuunnellut.

Epävarmuudesta

Minä luulen, että se saattaakin olla totta. Mutta saatan olla väärässäkin. Epävarmuus on koko valmentajana olemisen juttu.

Dialogista

Täällä ei ollut valheita. Kaikki haihatukset haihtuivat. Jäljelle jäi vain sinä itse, ja se mihin uskoit.

Työn tekemisestä omasta sydämestään

Kaiken kaikkiaan, mikäli ihminen valmentaa säädyllisesti, ei sen mukaan mitä jotkut oppineet sanoivat, vaan sen mukaisesti mikä tuntui kunnialliselta ja rehelliseltä sisimmässä, silloin kaikki olisi, loppujen lopuksi, enemmän tai vähemmän, niin kuin pitikin.

Maailman kompleksisuudesta

Täällä päin maailmaa on kolme valmennuksellista perussuuntausta: Ensimmäiset sanovat, että maailma on pohjimmiltaan monimutkainen ja täysin sattumanvarainen. Toiset sanovat, että maailma on pohjimmiltaan yksinkertainen ja seuraa tiettyjä perussääntöjä. Kolmannet sanovat, että pohjimmiltaan maailma on aika metka paikka.

Blogin kirjoittamisesta

Pitää kirjoittaa kirja. Se näet todistaa kirjoittajansa valmentajaksi.

Vesa sai apua kirjoittamiseen Terry Pratchettilta, fantasiakirjailijalta, joka parodiosoi kirjoissaan yhteiskunnan ilmiöitä. Kursivoidut lainaukset ovat teoksesta Pienet Jumalat, kirjassa alun perin käytetty filosofi-sana on korvattu tässä tekstissä valmentaja-sanalla.

Mitä on valmentaminen?

Jokainen varmasti määrittelee valmentamisen vähän eri tavoin, riippuen kokemuksesta, näkökulmista, elämäntilanteesta ja siitä mitä on viimeksi lukenut. Jokainen tilanne, jokainen tiimi ja jokainen ihminen vaikuttaa siihen, millainen mistäkin valmennuksesta lopulta syntyy. Siksi mielestäni on aivan mahdotonta vastata suoranaisesti kysymykseen Mitä valmennus on, joten vastaan enemmänkin kysymykseen

Mitä valmennus tarkoittaa minulle juuri nyt? / Miten minä määrittelen valmennuksen juuri tällä hetkellä?

Näkökulmani maailmaan on hyvin optimistinen (joku voisi sanoa jopa naiivi) ja erityisen utelias. Koen, että lähes kaikki on mahdollista ja tässä maailmassa on hyvä tarkoitus. Uskon, että meillä ihmisillä on valtavasti opittavaa vuorovaikutuksesta ja voimme oppia sitä kaikilta ja kaikelta ympärillämme olevalta.

Paikkani tässä elämässä ja maailmassa on tällä hetkellä fyysisesti määriteltynä kodissa Helsingissä, jossa asun puolisoni kanssa. En voisi kuvitella tähän hetkeen mitään parempaa kotia. Teemme töitä yhdessä ja erikseen – töiden ja mielenkiintomme mukana matkaamme kovasti ympäriinsä. Viime aikoina matkustus on suuntautunut pääosin kotimaahan, mutta halajamme kovasti myös seikkailemaan ulkomaille. Tämänhetkinen elämä rakentuu niin, ettei mikään pidättele meitä missään tietyssä paikkaa juuri koskaan.

Olen lukenut viimeksi Dan Brownin Alku -kirjan. Yöpöydältäni löytyy jatkuvasta luvusta William Isaacsin Dialogi, Bionin Kokemuksia ryhmistä sekä David D. Burnsin Hyvä yhdessä. Kirjoista minuun on vaikuttanut syvästi Paulo Coelhon Alkemisti ja Accran kirjoitukset, Alf Rehnin Vaaralliset ideat innoittavat ajattelemaan mahdottomuuksia sekä Lauri Järvilehdon Upeaa työtä! Upeaa työtä havahdutti ja vakuutti minut siihen, että voin rakentaa itselleni juuri sellaisen työn ja elämän kuin haluan.

Minulla on ollut ilo työskennellä osana erilaisia tiimejä ja osallistua tiimien erilaisiin vaiheisiin. Olen saanut huomata, miten tiimityöllä saadaan paljon aikaan ja myös sen, kun tiimityöstä ei välillä tunnu tulevan yhtään mitään. Olen ollut valmentavana kouluttajana erilaisille ryhmille, jotka ovat koostuneet pääosin keskenään eri paikoissa työskentelevistä, muutosta kaipaavista ihmisistä. Etsin itselleni vielä tiimiä, jota valmentaa pitkäjänteisesti.

Valmennuksessa uskon siihen, että hyvä vuorovaikutus ja aito kohtaaminen on yhdessä tekemisen lähtökohtainen lukko tai avain. Kun avaa uteliaisuutensa muiden ajatuksille ja puhuu itselleen tärkeistä asioista, niin aito yhdessä ajatteleminen mahdollistuu. Ja kun pystytään ajattelemaan yhdessä, niin myös yhdessä, ”samaan suuntaan” toimiminen mahdollistuu.

Maailma ei ole mustavalkoinen ja asiat eivät aina suju suunnitelmien mukaan. Suurissa ja kompleksisissa tilanteissa, muutoksissa ja projekteissa on mahdotonta kirjoittaa etukäteen selvää askelmerkistöä tulevaisuuteen. On tärkeää, että jokaisella tekijällä on selvillä suunta, johon ollaan matkalla ja taito tehdä omasta ammattinäkemyksestään käsin ratkaisuja, jonka näkee johtavan parhaiten siihen lopputulokseen, johon kaikki yhdessä pyrkivät. Omien päätösten lisäksi ammattilaisten on välttämätöntä kokoontua jakamaan omat ja toisten päätökset ja ajatukset, jotta osataan arvioida miten ne vaikuttavat toisiinsa ja päästään yhdessä eteenpäin.

Tarvitaan siis yhteinen suunta, mahdollisuus vaikuttaa oman työn tulokseen ja jatkuvaa vuorovaikutusta tiimin kesken. Valmentaja on apuna tässä kuviossa, jotta ammattilaiset voivat keskittyä tekemään sen mitä parhaiten osaavat.

-Kaisa-

Helvetinviikko

Raskas, hankala ja huikea kokemus. Joka hetkestä, joka päivästä ja joka viikosta jää jotakin käteen.

Valmistautumisen tärkeys. Itselle valmistautuminen on epämukavuusaluetta ja siihen on vaikea tarttua. Asiat tehdään sitten kun tehdään – ei sen kummempia suunnitelmia.

Uskon, että Helvetinviikossa mua kiehtoo kuitenkin juuri suunnitelmallisuus sekä kova työ ja itsensä haastaminen. Sytyn erityisesti, kun saan laittaa itseni kunnolla likoon, kun itse tietää että on mahdollisuus onnistua ja muut jopa epäilevät sitä.

Helvetinviikon perusidea on peräisin norjalaisen armeijan Helvetinviikosta. Norjalainen mentaalivalmentaja Erik Bertrand Larssen on kirjassaan Helvetinviikko muokannut kyseisestä koettelemuksesta arkiversion. Bertrand antaa lukijalle tietyt raamit viikon toteuttamiseksi, mutta parasta on se, että jokainen tekee viikosta omanlaisensa.

Helvetinviikon perussäännöt (omin sanoin) ovat pääpiirteissään hyvin yksinkertaiset:
  • Mene nukkumaan klo 22 ja herää klo 5
  • Urheile päivittäin vähintään tunti
  • Elä terveellisesti
  • Ole hyväntuulinen ja myönteinen muille ja itsellesi, koko ajan
  • Ei teeveetä lainkaan eikä sosiaalista mediaa tai yksityiselämän viestintää työaikana.
  • Työt töissä ja vapaa-aika vapaa-ajalla
  • Keskity tarkasti ja täydesti siihen, mitä milloinkin teet
  • Suunnittele

Perusohjeiden lisäksi jokaiselle Helvetinviikon päivälle on oma aiheensa, jotka Erik Bertrand Larssen on määritellyt; maanantaina kiinnitetään korostetusti huomio omiin tapoihin, tiistaina eri tilanteissa käytettäviin moodeihin ja keskittymiseen, keskiviikkona ajanhallintaan, torstaina hilpaistaan kauas omalta mukavuusalueelta, perjantaina levätään ja tutustutaan erilaisiin palautumiskeinoihin, kunnes viikonloppuna mietitään tulevaa ja palkitaan itsemme onnistuneesta viikosta.

Itselleni tähän astisista helvetinviikoista on jäänyt päällimmäisenä mieleen vahvat tunteet, vahva tietoisuuden ja tietoisen tekemisen ”kirkkaus” sekä ihmeelliset suoritukset, joihin olen käytännössä ”noin vain” pystynyt. Tuttavani mainitsi taannoin tarvitsevansa alkoholia, jotta saa aikaan jotakin mitä ei normaalisti uskaltaisi tehdä. Helvetinviikolla usko itseen on kuitenkin niin vallitseva, ettei tarvitse mitään innostusta kummempaa huumetta suoriutuakseen omista, suuristakin tavoitteistaan.

Helvetinviikolla kaikki pannaan äärimmilleen ja se oli älyttömän havahduttava kokemus.

Yksi ehdottomasti parhaista asioista helvetinviikollani on ollut se, että olen joka kerta tehnyt sen yhdessä, samaan aikaan muiden kanssa. Jokaisella kerralla olemme tehneet Helvetinviikon tiimimme kanssa samaan aikaan (keväällä, viikolla jolloin aurinko nousee ensimmäistä kertaa talven jälkeen jo klo 5 aamulla) ja sparranneet toisiamme ennen viikkoa, tsempanneet hurjasti sen aikana ja läpikäyneet kokemuksiamme yhdessä viikon jälkeen. Saada kokea jotakin yhdessä toisten kanssa on ihan mieletön tunne!

Eräs nainen kertoi minulle kerran eläneensä mukavan ja matkustusrikkaan elämän. Hänelle oli sattunut ja tapahtunut ympäri maailmaa. Hän oli hyvin rauhallinen ja hänen kanssaan oli äärimmäisen mukava keskustella kaikenlaisista seikkailuista, joita hän elämänsä aikana oli eri puolilla kokenut. Hän kertoi kuitenkin totisesti harmittelevansa sitä, että hänellä ei ole tällä hetkellä ketään, jonka kanssa hän jakaisi noita kokemuksiaan.

Itselläni tuli Helvetinviikolla ihan hirveästi ideoita mieleen. Välillä väsytti ihan julmetusti ja päässä ei pyöri yhtikäs mikään, mutta suurimmaksi osaksi ideoita tulvii mieleen ja energiaa tuntuu riittävän vaikka vähän vierustovereillekin. Helvetinviikkovalmennus oli yksi mun ensimmäisen viikon ideoistani ja se on muuten nyt toteutumassa ensi keväänä 2019! Valmennukseen voi ilmoittaa itsensä tai läheisensä. Koko hauskuus alkaa jouluna, jolloin valmennuksen aloituspaketti tervetulokirjeineen saapuu perille jouluaatoksi ja vuoden vaihteen jälkeen alkaa totisesti tapahtua!

Se Helvetinviikosta tänään.

Kirjoituksen takana tällä kertaa uusi tuttavuus nimeltään Kaisa. Joonas haastoi mut kirjoittamaan blogia ja tässä nyt juuri olet pääsemässä päätökseen ihka ensimmäistä blogikirjoitustani ikinä! Olen iloinen, että käytit aikasi juuri tähän tällä hetkellä ja kuulen tosi mieluusti mitä tahansa ajatuksia Helvetinviikko sinussa herätti!

Kuulemisiin!

Joonas Laine

Haluan esitellä hieman itseäni. Apua esittelyyn pyysin asiakkailta ja läheisiltä. He kirjoittelivat minulle kysymyksiä ja niihin nyt alla vastaan.

 

Kuka olet?

Joonas Laine on nimi ja olen nykyään Turussa asustava tiimivalmentaja. Kesällä harrastan intohimoisesti frisbeegolfia, talvella milloin mitäkin ja käyn kuntosalilla. Pidän kirjojen lukemisesta ja lukemani kertomisesta muille. Kerron lukemastani lähinnä sen takia, että itse oppisin asian paremmin. Usein huomaan, että kun alan kertomaan päässäni olevia ajatuksia, en oikeasti itsekään niitä vielä ymmärrä. Usein höpötän sellaisia asioita, joista toisella ei ole kosketuspintaa tai välttämättä edes kiinnostusta kuulla. Ympärilläni on onneksi juuri sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat kuunnella ja erityisesti sellaisia, jotka sanovat suoraan kun ei kiinnosta.

Olen pohjimmiltani hyvin laiska. En mielelläni tee mitään ylimääräistä ja tykkään ihan vain olla. Jos taas ryhdyn tekemään jotain, en voi jättää sitä kesken tai varsinkaan sellaiseen tilaan, että joku toinen tekisi sen loppuun. En suutu kovinkaan helposti enkä ole pitkävihainen.

Suurimmat saavutukset?

Suurimpana saavutuksena koen tällä hetkellä pelkojen yli pääsemisen. En tarkoita tällä sitä ettenkö pelkäisi, mutta jostain olen kerännyt rohkeutta esimerkiksi yrityksen luomiseen. Lisäksi jokainen valmennuskerta on omalla tavallaan äärimmäisen pelottava, kuvailisin sitä hyppynä tuntemattomaan. Ei voi tietää todella sitä mitä tulee tapahtumaan, miten ihmiset ottavat vastaan ja mitä tunnetiloja valmennuksissa syntyy. Se on ehdottomasti yksi parhaimmista tunnetiloista ylipäätään, kun tekee jotain minkä koko keho kipristelyllään yrittää estää ja kaiken jälkeen huomaa selvinneensä.

Parhaiten saavutuksista kuitenkin muistaa ensimmäisen ison valmennuksen myynnin, joka on yhä käynnissä. Tunne siitä, että joku on valmis näkemään mitä tapahtuu, kun valmennus alkaa ilman tarkkaa tietoa tapahtumista. Haluankin kiittää Novosan Oy:tä ja koko heidän mahtavaa porukkaa tuesta!

Opin tuossa hetki sitten myös ratkaisemaan rubikin kuution, mikä aiheutti infernaalisen mahtavan fiiliksen. Onhan se ensimmäisen kerroksen jälkeen pelkästään algoritmeillä toimimista, mutta silti kivaa fiilistä luovaa tekemistä.

Frisbeegolfissa en ole vielä hole in onea tehnyt, lähellä ollaan käyty. Siinäkin näen tärkeämpänä sen, että saan aikaan tasaista peliä ja kehityn jatkuvasti. Kyllä niitä holareita sitten ehtii tulemaan.

Parhaiten tämän kysymyksen ja siihen antamani vastaukset kiteyttää pieni poika animaatioelokuvasta UP! – kohti korkeuksia. Siinä pieneltä partiopojalta kysytään parhaita muistoja, johon poika vastaa muistavansa parhaiten ne elämän “tylsät” hetket. Tylsältä kuulostavat hetket ovat usein ne kaikkein merkittävimmät myös itsellä.

Mistä haaveilet?

Haaveilen tällä hetkellä sitä, että saisin nukuttua viileässä huoneessa yöni hyvin. On ollut hellettä! 🙂

Mistä ihmiset tykkää susta?

Haluan kuulla mitä ihmisille oikeasti kuuluu.

Mikä motivoi?

Ongelmat motivoi. Juurisyiden miettiminen. Mistä jokin asia oikeasti johtuu ja samalla huomaa sen, miten kompleksissa maailmassa tässä eletään. Ei ole olemassa yhtä ratkaisua, millä kaikki korjaantuu. Haluan kehittyä kohtaamaan ongelmia. En motivoidu kauheasti tulevaisuuden tavoitteista. Ne ohjaavat toki tämän hetken tekemistä, mutta enemmän motivoidun tekemään juuri vallitsevasta hetkestä paremman.

Onnistumiset motivoivat minua parhaiten. Saan valtavasti polttoainetta pusertaa vaikka yrittäjänä, kunhan saan edes pienen onnistumisen. Onnistuminen voi liittyä valmennuspäivään, myyntiin tai vuorovaikutustilanteeseen, jossa taas on oppinut jotain uutta.

Tiedän myös ettei tiimityöskentely tai erityisesti tiimioppiminen ole juurikaan suurin prioriteetti ihmisten arjessa. Olen erittäin motivoitunut näkemään, mitä kaikkea saan vielä nähdä ja kokea, kun yrityksissä tapahtuu enemmän tiimioppimista.

Mitkä asiat ovat sinulle itselle tärkeitä?

Pitää kertoa mitä ajattelee. Mitä enemmän kerrotaan mitä ajatellaan, sitä paremmin saadaan käsitys toiminnasta.

Yhdessä tiimimestarivalmennuksessa sain kuulla mahtavan arvon, jota haluan myös itse vaalia: Kunnioitusta ei ansaita vaan kunnioitus on!

Kestävät arvot yleisesti ovat tärkeitä. En ymmärrä kertakäyttökulttuuria tai ylikulutusta. Tiedän pystyväni vaikuttamaan omalla toiminnallani kestävämpään arkeen.

Olen saanut loistavat eväät omaan elämääni kaikilta läheisiltä ihmisiltäni. Jos voin jollain toiminnallani vaikuttaa lasten ja nuorten uteliaisuuden ruokkimiseen ja mahdollisuuksien mahdollistamiseen, teen sen.

Jos voisit asua missä vaan missä asuisit?

Nyt kun on kaupungissa asunut, olen huomannut kaupunkiasumisen olevan ihan kivaa, mutta kaipaan omaa rauhaa. Mieluiten lueskelisin omakotitalon pihalla kirjaa puiden varjossa makoillen riippumatolla. En ihan maalla halua asua, mutta esimerkiksi Turun seudulla.

Tämän hetken top 5 kirjat?

Anthony de Mello – Havahtuminen

Malcolm Gladwell – Leimahduspiste (Tipping point)

Nassim Nicholas Taleb – Satunnaisuuden hämäämä (Fooled by Randomness)

Paulo Freire – Sorrettujen pedagogiikka

Mark Manson – Subtle Art of Not Giving a F*ck

 

Tätä tekstiä oli todella vaikea kirjoittaa. Harvoin sitä tulee vastailtua kysymyksiin, missä käsitellään itseään. Kannustan ehdottomasti kokeilemaan!

 

Tavoitteista

Henkilökohtainen oppimissopimus

Tiimiakatemia käyttää yhtenä työkaluna oppimissopimusta. Sopimus koostuu viidestä eri kysymyksestä ja niihin annetuista henkilökohtaisista vastauksista. Oppimissopimuksen tavoitteena on tukea omaa oppimista. Uuden oppimisesta tässä aina on kyse.

Kysymykset ovat seuraavat:

  1. Missä olen ollut?
  2. Missä olen nyt?
  3. Minne olen menossa?
  4. Miten pääsen sinne?
  5. Mistä tiedän olevani perillä?

Menneisyyden kautta

Olen näitä kysymyksiä nyt pureskellut itse jatkuvasti enemmän ja todennut niissä olevan paljon voimaa juuri tavoitteiden asettamisessa. Menneisyyden miettiminen tekee hyvää ennen tulevaisuuteen katsomista. Tämä sen takia, että ymmärtää paremmin jo saavuttamansa kehityksen tai etenemisen. Lisäksi näin pystyy havainnoimaan omia vahvuuksiaan, jolloin niiden voi antaa tukea tavoitteiden saavuttamisessa. Pysähdytään siis hetkeksi katsomaan ympärille ja miettimään sitä, missä jo ollaan ja miten siihen on saavuttu.

Tavoite pilkottuna pienissä osissa

Yllättävän vaikealta tuntuu nähdä 100 metrin matka 10 metrin osissa. Ensin on selvitettävä lähtö. Tulee reagoida lähettäjän liipaisinsormeen oikea-aikaisesti. Ensin joudut siis treenaamaan sitä, ettet säpsähdä lähdössä, vaan saat välittömästi räjähtävän lähdön. Lähdön jälkeen on kiihdytysvaihe ja vartalo tulee suoristaa ylös. Sinun pitää etsiä oikea asento juoksullesi, treenattava lihaksiasi, jotta voima välittyy parhaassa mahdollisessa kulmassa rataan ja vauhtisi päihittää muut. Lopussa keskityt vielä oikea-aikaiseen venytykseen, jotta saat parhaan mahdollisen ajan. Toisena vaihtoehtona olisi juosta 100 metriä täysillä, miettimättä sen enempiä eri osa-alueita. Onko kumpikaan toistaan ihmeellisempi tapa?

En itse todellakaan ole mikään pikajuoksia, vaikka pienenä yleisurheilua harrastinkin. Kuitenkin kaiken voi nähdä pienemmissä osissa. Pienet kokeilut ja muutokset ovat usein juuri niitä, jotka saavat aikaan suuria lopputuloksia.