Kenen kanssa kahville?

Järjestimme tekemisleirin viikonloppuna. Ideana oli siis tehdä. Olimme tusinan kanssa ihmisiä Kemiössä 48-tuntia käyden dialogia, täytellen fläppejä, ahdistuneina, inspiroituneina, saunomassa, syömässä, ja ennenkaikkea, metatason tekemisen äärellä. Tekemisleirin ajatuksista pitää myöhemmin kirjoittaa vielä oma postauksensa.

Viikonlopun aikana kuitenkin omaan tekemiseen liittyi asiakkaan miettiminen. Aivoja aktivoimaan oli käytössä erilaisia työkaluja, mutta joka tapauksessa näihin tullut materiaali koostui pitkälti arvauksista. Tarvitaan enemmän konkretiaa. Oma mentorini, Timo, on jo kauan aikaa sitten esittänyt kertaalleen ajatuksen siitä, että listaa ylös ihmisiä, kenen kanssa haluaa mennä kahville. En silloin ymmärtänyt tuon listauksen nerokkuutta. Myynti-sanaa on useimmiten käytetty kaikessa “verkostoitumiseen” liittyvässä. Itsellä kuitenkin ollut aina kohtaamisessa keskittyminen ihmiseen, ei välttämättä lopputulokseen.

Viikonloppuna sain siis ajatuksen siitä, että kerään listan kaikista yrityksistä ja ihmisistä, kenen kanssa haluan mennä kahville. Kenen kanssa haluan keskustella tiimityöskentelystä, systeemistä, sekä mistä tahansa muusta, mikä sillä hetkellä askarruttaa! Olen aidosti innostunut jokaisesta kohtaamisesta uuden ihmisen kanssa, ilman ajatusta päämärästä, johon kaiken tulisi johtaa.

Listaa ylös mielenkiintoiset ihmiset, joiden tarinat haluat kuulla ja pyydä sen jälkeen kahville! Olen jo muutaman kerran kahville tällä viikolla päässyt ja monta on vielä edessä.

3 thoughts on “Kenen kanssa kahville?

  1. Kirjotat hyvin! Jälleen sain tästä inspiraation! 😊

  2. Hyvä, Joonas! Sä ehdit ensin, mutta mä olenkin hidas hämäläinen 🙂

Comments are closed.