Virheistä

Virhe

Miksi pelkäämme virheiden tekemistä? Meidät on pitkälti eri tahojen toimesta kasvatettu siihen. “Virheistä saat maksaa”, “epäonnistuminen ei ole vaihtoehto” ja mitä näitä nyt on. Jos nyt luettuasi alun, ajattelet, että kohdallasi on ollut toisin, olet etuoikeutetussa asemassa. Kun menemme töihin, voi olla ettemme uskalla tehdä mitään ennen tarkkojen ohjeiden saamista. Tai jos saamme hyvän idean, haluamme sille hyväksynnän ennen toteutusta. Emme siis todella uskalla tehdä virheitä. Vai onko asia kuitenkin niin, että meidän ei todella anneta tehdä virheitä? Virheen tekeminen sinänsä on todella helppoa ja kaikki meistä onneksi tekee niitä väkisinkin. Rankempi puoli on siinä, että todella iloitset virheistäsi ja otat niistä vastuun. Eli me teemme varmasti virheitä. Syytämmekö siitä muita vai olemmeko todella tietoisia tekemisestämme ja otamme tehdystä täyden vastuun ja olemme ylpeitä siitä.

Saman virheen toteuttaminen uudelleen ja uudelleen kertoo mielestäni enemmänkin haluttomuudesta oppia.

Itse olen välillä sellaisessa moodissa, että haluan vain tehdä asioita sen suuremmin niitä miettimättä. Tällöin yleensä tulee eniten kömmähdyksiä. Tämä kuitenkin liittyy samalla kokemattomuuteen. Kun en tiedä tarkalleen mitä olen tekemässä, haluan vain kokeilla. Opin siinä samalla. Olen kuin turisti vieraassa kaupungissa ajamassa yksisuuntaista väärään suuntaan heiluttaen hymyillen ihmetteleville vastaantulijoille. En pidä niitä tyhminä virheinä. Tiedän että tulen tekemään pikkuvirheitä ja en välttyisi niiltä vaikka kuinka suunnittelisin. Kuitenkin, saman virheen toteuttaminen uudelleen ja uudelleen kertoo mielestäni enemmänkin haluttomuudesta oppia.

Äiti sanoi minulle pienenä, että älä koske saunan kiukaaseen se on kuuma! Koskin. En koske enää, ainakaan tahallani.

 

Itse tunnun välillä pelkäävän onnistumista.

Hiljaisuudesta

Hiljaisuus on muodostunut itselle tärkeäksi asiaksi. Monesti valmennuskerroilla meillä on hiljaisia hetkiä, ja kyseisellä hetkellä odotetaan, kuka rikkoo kiusalliseltakin tuntuvan hetken. Katsotaan toisia ihmisiä ympärillä. Odotetaan jonkun sanovan jotain. Tämän mahtavan hetken voisi valmentaja tuhota panikoimalla ja kertoa jotakin ainoastaan tuodakseen ääntä. Parhaimmillaan tapahtuu niin, että joku muu saa kerättyä ajatuksensa ja mahdollisen rohkeuden kertoa ajatuksistaan.

Hiljaisuus mahdollistaa ajatuksiemme asettumisen. Saamme miettiä aiemmin puhuttua ja mielemme alkaa kehittää uusia aiheita. Oma ajatukseni on myös tiimeissä se, että kun kestämme hiljaisuutta, lisää se automaattisesti vapautuneempaa vuorovaikutusta.

 

Muuan laiskanpulskea oppilas valitti, ettei hän ollut koskaan kokenut sitä hiljaisuutta, josta opettaja kaiken aikaa puhui.

Opettaja sanoi: “Vain toimeliaat ihmiset löytävät hiljaisuuden.”

-Anthony de Mello-